22.8.2011

Kajaani 6h MTB & SSSM 2011


Huaa. Kainuun ehdottomasti hauskin maastopyöräilytapahtuma ajetaan Kajaanin Vimpelinvaaran maastoissa lauantaina 24.9 klo 12 alkaen. Tapahtumassa ajetaan myös samalla single speed -pyöräilyn epävirallisesta, mutta ainoasta Suomen-mestaruudesta jo toista kertaa.

Tapahtumassa saa herkutella Kajaanin Vimpelinvaaran loistavista single track -poluista, niin ylä- kuin alamäkeenkin. Polkuherkuttelun ohella kannattaa toki muistaa makkurit ja maltaat, sillä tapahtuman ideana on että jokainen ajaa sen minkä haluaa ja jaksaa. Kovimmat kuskit puskee toki koko kuusi tuntisen watteja säästämättä, mutta muilla on aikaa fiilistellä loistavista maastoista ja nautiskella välillä kuumat makkurit sun muut. Kuudessa tunnissa ehtii ja kaikille on tarjolla varmasti loistava päivä maastopyöräilyn parissa.

Single speed (sinkula) SM-sarjaan voi osallistua millä tahansa vaihteettomalla pyörällä. Sarjoissa Miehet ja Naiset jaetaan voittajille legendaariset SSSM-kiertopalkinnot. SSSM-sarjojen ajomatka on viisi kierrosta (noin 30 km), jonka jälkeen voi jatkaa kuuden tunnin kiertämistä vapaaseen tahtiin.

Kuudessa tunnissa eniten kierroksia kiertäneet (n/m) palkitaan. Myös huomionosoituksia hyvästä meiningistä ja pukeutumisesta jaetaan.

Tules mukaan. Kaikkee jännää luvassa!

Tapahtumapaikalla:
- Pyöräfix, Kajaani. Varaosat ja pikkuhuollot pilkkahintaa.

INFO (tutustu niin tiedät melkein kaiken!):
Info, (linkki)

Reittikartta:



Kiitosta paljon etenkin kaikille onnistuneesta tapahtumasta. Ohessa tärkeimmät linkit:

2011 vuoden kuvat á la Jari Lauri
2011 tulokset (Single Speed SM + 6h MTB)
2009-2011 ajot yhteensä, saattaa haista datalle

Linkit:

Facebook tapahtuma 2011
Virallinen esittelyvideo
Keskustelut fillarifoorumilla, tapahtuma 2011
Keskustelut fillarifoorumilla, tapahtuma 2010
tapahtuman 2010 viralliset sivut
tapahtuman 2009 viralliset sivut

µ

Ei kommentteja: